Kultaköynnöksen kunto heikkeni

Hei!

Kultaköynnöksen kasvu ja kunto muuttui reilu kuukausi sitten. Siihen asti kasvu oli ahkeraa ja normaalia. Kultaköynnös alkoi yhtäkkiä tehdä huomattavasti pienempiä ja huonokuntoisemman näköisiä lehtiä kuin ennen, ja jotkut lehtien alut mätänevät kärjestään ennen kuin ehtivät aueta. Lisäksi lehtiin ja varsiin ilmestyy ruskeita / mustia alueita. Kasvi näyttää ylempää vanhoista lehdiltään hyväkuntoiselta, mutta ongelma on uusien lehtien ja varsien kunto. Kun uudet lehdenalut alkoivat mädäntyä, tarkistin ruukun koon, joka vaikutti liian pieneltä, koska juuria oli todella paljon, ja istutin kasvin hieman isompaan ruukkuun ja uuteen multaan. Tämä ei ole auttanut. Kastellut olen varoen, ylikastelusta ei pitäisi olla kyse ja antamani veden kasvi on aina imenyt ennen seuraavaa kastelua. Olen sumutellut lehtiä. Lannoitetta olen antanut parin viikon välein keväästä asti. Kasvupaikka ei ole muuttunut, mutta valon määrä on lisääntynyt kesän tullen, se saa suoraa aurinkoa vain aamuisin. Kasvi on ostettu Plantagenista elokuussa 2023.

Mistä voisi olla kyse?
Pilvi

Kommentit

  • Hei Pilvi!

    Kiitos yhteydenotostasi. Kun lehtiin ja varsiin ilmestyy mustia läikkiä, kyseessä on yleensä liikakastelu tai epäsäännöllinen kastelu. Nyt kun kasvi on saanut lisää tilaa ja ravinteita, ongelma saattaa johtua juurien kunnosta. Kun vaihdoit ruukkua, huomasitko, että juuret olisivat olleet ruskeita tai mustia, vai olivatko ne terveitä keltaisia tai valkoisia?

    Suosittelisin antamaan kasvin kuivua kunnolla kastelukertojen välillä. Erityisesti nyt, kun kasvi on saanut isomman ruukun ja multa pysyy kosteana kauemmin. Varmista myös, että ruukun pohjassa on hyvä vedenpoisto, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan pois.

    Toivottavasti nämä toimenpiteet auttavat! Jos ongelma jatkuu, voit harkita kasvin juurien tarkempaa tarkastelua ja mahdollisesti juurien leikkaamista, jos niissä on mätää.
    Nadja Hortonomi
  • Hei,

    Kiitos vastauksesta. Mullanvaihdon yhteydessä tarkastin juuret ja ne näyttivät minusta varsin hyväkuntoisilta, valkoisilta, eivätkä ne olleet mädäntyneet. Kuten sanoin ensimmäisessä viestissäni, en millään usko, että on kyse liikakastelusta. Olen antanut mullan kuivua lähes kokonaan ennen seuraavaa kastelua myös mullanvaihdon jälkeen. Ruukun pohjassa on hyvä vedenpoisto. Eli ehdottamasi toimenpiteet ovat jo käytössä.

    Kasvi tekee todella paljon uusia alkuja varsien keskeltä ja tyvestä, ja vaikuttaa mielestäni varsin kasvuhaluiselta muutoin, mutta nuo uudet lehdet varsien päissä yhtäkkiä pienenivät, muuttuivat ryppyisiksi ja mustia / ruskeita laikkuja ilmeni. Siihen en ole löytänyt vielä apua.
    Pilvi
  • Kiitos vastauksestasi! Kyseessä voisi tietysti olla myös jokin tauti. Bakteerit, virukset tai sienitaudit voivat joskus aiheuttaa epätavallisia lehtimuotoja ja mustia laikkuja. Erilaisten tautien tunnistaminen on hankalaa, ja valitettavasti niistä ei tehdä paljon tutkimuksia, varsinkaan Suomessa. En pysty antamaan tarkkoja ohjeita, mutta jos hoidat kasvejasi mahdollisimman hyvin, ne todennäköisesti selviävät paremmin taudeista. 🍀
    Nadja Hortonomi
Viestin kommentointi on suljettu.